Ilmastoviisas Viking Glory on myös vastuullisuuden lippulaiva

Moottoreiden hukkalämmöstä syntyvää sähköä ja LNG:n hukkakylmästä saatua jäähdytystä. Veden vastuksen minimoiva runko ja tyhjistä hyteistä ilmastoinnin sammuttava älykäs automatiikka. Uuden Viking Gloryn innovatiiviset ratkaisut tekevät siitä yhden maailman ilmastoviisaimmista matkustaja-aluksista.

Viking Gloryn maaliskuinen startti vähentää entisestään Punaisten laivojen ympäristövaikutuksia Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitillä. Esimerkiksi Viking Gloryn rahtikapasiteetti on 66 prosenttia Amorellaa suurempi, mutta sen hiilidioksidipäästöjen odotetaan jäävän yli neljänneksen edeltäjänsä päästöjä pienemmiksi. Vuonna 2013 liikennöinnin aloittanut Viking Grace ja Viking Glory ovatkin yhdessä Itämeren ilmastoviisain aluspari.

”Tehokkuus, ympäristön vaatimukset ja tulevaisuus on huomioitu Viking Gloryn suunnittelussa aivan uudella tavalla – lippulaivamme on tehty kunnianosoitukseksi juurillemme eli Itämerelle ja sen kauniille saaristoluonnolle. Suurin osa vastuullisuustyöstämme liittyy matkustajille huomaamattomiin asioihin, kuten laivojen teknisiin ratkaisuihin, jotka kehittyvät vauhdikkaasti. Grace oli kymmenen vuotta sitten maailman parhaiten ympäristöä huomioiva matkustaja-alus, ja nyt sitä isomman Gloryn polttoaineen kulutus tulee olemaan noin kymmenen prosenttia pienempi”, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö Dani Lindberg sanoo.

”Gloryn Azipod-potkurit ja muut tekniset innovaatiot esimerkiksi säästävät merkittävästi aikaa satamassa, mikä antaa meille pelivaraa aikataulussa pysymiseen. Jokainen satamassa säästetty minuutti merkitsee pienempiä päästöjä merimatkalta. Teemme myös päivittäin reittisuunnittelua, eli sopeutamme jokaisen merimatkan sääolosuhteisiin ja aikatauluihin.”

Ilmastoviisaus ei ole vain uusimpien Punaisten laivojen etuoikeus. Viking Line kehittää aluksiaan energiatehokkaammiksi läpi niiden elinkaaren: ohjaus- ja ilmanvaihtojärjestelmiä päivitetään, laivoihin asennetaan vuosittain uutta tekniikkaa ja jopa runkoja voidaan muokata veden vastuksen pienentämiseksi. Sukeltajat harjaavat säännöllisesti alusten pohjat, jotta veden vastus ja polttoaineenkulutus vähenevät. Näin myrkyllisiä pohjamaaleja ei tarvita.

”Laivojen energiankulutus ja päästöt jatkavat pienentymistään tulevaisuudessa. Uusien fossiilittomien polttoaineiden ja energiavarastojen kehitys käy kuumana, ja seuraamme sitä hyvin tarkasti. Tulemme olemaan mukana erilaisissa kokeiluissa ja projekteissa, joissa esimerkiksi testataan uusia cleantech-innovaatioita ja puhtaita polttoaineita”, Dani Lindberg kertoo.

Nämä asiat tekevät Viking Glorysta ilmastoviisaan laivan:

Täysin rikitöntä nestemäistä maakaasua hyödyntävät moottorit. Viking Glory on maailman ensimmäisiä aluksia, joissa on nestemäisellä maakaasulla (LNG) käyvät Wärtsilän 31DF-monipolttoainemoottorit. Ne mahdollistavat polttoaineen kulutuksen optimoinnin, eivätkä ne tuota lainkaan rikkipäästöjä. Myös hiilidioksidipäästöt ovat vähäisemmät dieselmoottoreihin verrattuna.

”Kun Viking Grace aikanaan alkoi käyttää nestemäistä maakaasua polttoaineenaan, typpi- ja hiukkaspäästöt vähenivät 85 prosenttia ja kasvihuonekaasupäästöt 15 prosenttia öljyyn verrattuna. Gracen tavoin Glory kulkee myös biokaasulla tai uusiutuvalla energialla tuotetuilla synteettisillä polttoaineilla, kun niitä on tulevaisuudessa saatavilla”, Viking Gloryn kapteeni Ulf Lindroos sanoo.

Azipod-ruoripotkurijärjestelmä. ABB:n toimittaman järjestelmän ansiosta käännökset satamissa sujuvat ketterämmin, ja laivan ohjailuun kuluu vähemmän aikaa ja polttoainetta.

Optimaalinen rungon muoto. Azipod-järjestelmän ansiosta Viking Glory on voitu suunnitella siten, että veden vastus kulussa on noin 8 prosenttia pienempi verrattuna perinteistä potkuria käyttävään laivaan. Rungon muoto myös vähentää niin aallonmuodostusta kuin polttoaineen kulutustakin.

Moottoreiden hukkalämmön muuntaminen sähköksi. Viking Gloryssa on Climeonin energiankierrätysjärjestelmä, joka muuntaa moottoreiden tuottamaa hukkalämpöä sähköksi. Järjestelmän odotetaan tuottavan jopa 40 prosenttia laivan matkustajatoimintojen sähköstä.

Hukkakylmän hyödyntäminen kylmätilojen jäähdytyksessä. Uusi laiva on edelläkävijä myös LNG:stä tulevan hukkakylmän hyödyntämisessä. Hukkakylmää hyödynnetään kylmälaitteiden ja -tilojen jäähdytyksessä.

Suurempi rahtikapasiteetti. Viking Gloryn rahtikapasiteetti on 66 prosenttia sen edeltäjää Amorellaa ja 17 prosenttia Viking Gracea suurempi. ”Turun ilmastoviisas parivaljakko – Glory ja Grace – mahdollistaa Itämerellä aivan uudenlaisen vihreämmän rahtikuljetuksen”, kapteeni Ulf Lindroos sanoo.

Dynaaminen ilmanvaihto- ja valaistusjärjestelmä. Viking Gloryn tyhjien hyttien valot sammuvat ja ilmanvaihdon sekä lämmityksen tehoa alennetaan automaattisesti. Dynaaminen ohjaussysteemi on suorassa yhteydessä varausjärjestelmään.

Entistäkin tehokkaampi kierrätys. Viking Linen laivoilla kiinnitetään valtavasti huomiota kierrätykseen, niin Viking Gloryllakin.

”Satsaamme lasipakkausten, metallijätteen sekä paperin ja pahvin kierrättämiseen. Säilykepurkkeihin käytettävän teräksen kierrätys säästää 75 prosenttia energiaa rautamalmin tuotantoon verrattuna. Glorylla myös ruokajäte kerätään talteen, ja sitä hyödynnetään biokaasutuotannossa”, vastuullisuuspäällikkö Dani Lindberg kertoo.

Hävikintorjunta ravintoloissa. Laivojen ruokahävikin pienentäminen on Punaisilla laivoilla jokapäiväistä työtä. Esimerkiksi buffetravintoloissa tarjotaan valmiita annospaloja, ja kahviloiden voileivät tehdään paikan päällä todellisen kysynnän mukaan. Ruokalistoja muokataan raaka-aineiden saatavuuden mukaan, ja tarjolla on lähellä tuotettuja ja vastuullisia vaihtoehtoja aina, kun vain mahdollista.

Lue lisää Viking Gloryn tekniikasta


Muuta luettavaa muualta:

Oman talouden haltuun ottaminen

Nykyään kun internet on ollut käytettävissämme jo vuosia, ja mobiiliverkot ovat tuoneet älypuhelimiin vaikka mitä mahdollisuuksia, meillä on entistä monipuolisemmat mahdollisuudet oman talouden hallintaan ja kehittämiseen. Kun oman talouden ottaa paremmin haltuun, voi samalla miettiä sitä oman kodin sisustamistakin aivan uudella tavalla.

Oman talouden hallintaan liittyy myös uusien mahdollisuuksien opiskelu. Olet varmasti vähintään kuullut kryptovaluutoista kuten Bitcoin, mutta oletko vielä miettinyt niihin sijoittamista – niissä kannattaa sitten olla ns. aktiivinen sijoittaja, sillä markkinat ovat varsin liikkuvat. Ja jos miettii kryptoja enemmänkin, niin ne ovat vain yksi valuutta maailman kaikkien eri valuuttojen joukossa, ja jo pelkällä valuuttakaupalla on mahdollista tehdä ratkaisevia päätöksiä oman tulevaisuuden ja varallisuutensa suhteen.

Sitten kun oma talous on kunnossa, voidaan omia varoja sijoittaa taas vähän löysemmin tai eri lailla, esimerkiksi arvokorut ovat hyvä sijoituskohde. Ja miettiä jälleen eteenpäin niitä omia sijoitusajatuksia ja tulevaisuuden säästämistä. Jos sitten olet kuitenkin tilanteessa, missä ratkaisut vaativat ulkopuolista rahoitusta tai todellisia investointeja, tee vertailuja – älä tyydy nopeaan ja ensimmäiseen vastaukseen, kunnon lainavertailu on aina paikallaan.

Comments are closed.