Digita ja Levira tarjoavat IoT-yhteydet Suomenlahden molemmin puolin

Suomalainen Digita ja virolainen verkko-operaattori Levira operoivat LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvia IoT-verkkoja kotimaissaan. Nyt yritykset tarjoavat yhdessä mahdollisuuden LoRaWAN-teknologiaan perustuvien IoT-ratkaisujen käytön Suomenlahden molemmin puolin. Tällä maantieteellisellä alueella operoivat yritykset hyötyvät yhteistyön tuomasta saumattomasta verkkopeitosta.

 

“Tarjoamme Suomenlahdella operoiville yrityksille kuten rahtiliikenteelle selkeästi saavutettavissa olevia etuja esimeriksi rahtikonttien monitoroinnissa. Myös vapaa-ajan veneilijät voivat hyötyä paikannus- ja turvallisuusratkaisuista”, kertoo Digitan IoT-liiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Kuukka. ”Digitalla on esineiden internetiä varten valmis valtakunnallinen infrastruktuuri tarjolla palvelualustaksi yrityskumppaneidensa ratkaisuille. Nyt haluamme laajentaa IoT-yhteyksien saatavuutta Suomenlahden alueella yhdistämällä voimat Leviran kanssa”, jatkaa Kuukka

”Tiivis yhteistyö kumppaneiden kanssa on avainasemassa IoT-projektien onnistumisessa, ja yhteistyömme Digitan kanssa on hyvä esimerkki tästä”, sanoo Leviran verkkopalveluista vastaava Meelis Anton. ”Maiden rajat ylittävät IoT-ratkaisut auttavat asiakkaita kaikilla aloilla, jotka perustuvat ihmisten tai tavaroiden liikkumiseen maiden välillä – erityisesti, kun kyseessä on niin läheiset suhteet kuin Suomen ja Viron välillä. Leviran tarjoamien IoT-ratkaisujen ansiosta asiakkaamme voivat keskittyä ydintoimintaansa – teemme heidän omistuksistaan arvokkaita tietogeneraattoreita toiminnan tehostamiseksi tai kustannusten säästämiseksi”.

LoRaWAN-teknologiaan perustuvan IoT-verkon ansiosta erilaisten verkkoon liitettyjen laitteiden ohjaaminen on kustannustehokasta ja yksinkertaista. LPWA-verkossa (Low Power Wide Area) voidaan minimaalisesti virtaa kuluttavien mittausantureiden tuottamaa dataa siirtää langattomasti pitkänkin kantaman päähän. Se mahdollistaa IoT-palveluiden kehittämisen ilman monimutkaisia paikallisverkko- tai gateway-ratkaisuja. Erityisesti asiakkaiden energiatehokkuus-, Smart City- ja Smart Metering -hankkeet hyötyvät LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvasta verkosta.

Comments are closed.