Pioneering Spirit aloitti putkenlaskun Suomessa

Putkenlaskualus Pioneering Spirit aloitti oman osuutensa Nord Stream 2 -maakaasuputkilinjan asentamisessa viime yönä Suomen talousvyöhykkeellä. Alus jatkaa putkenlaskualus Solitairen syyskuussa Suomessa aloittaman putkilinjan rakentamista. Solitaire on puolestaan siirtynyt Ruotsin talousvyöhykkeen eteläosaan, jossa se aloittaa 510 kilometrin pituisen Ruotsin osuuden rakentamisen.

Allseas-yhtiön dynaamisesti asemoitava alus Pioneering Spirit käyttää ankkureiden sijasta potkureita sijaintiinsa asemoitumiseen. Alus on 382 metriä pitkä ja 124 metriä leveä ja sillä on 570 henkilön kansainvälinen miehistö. Tutkimusalus Oceanic tukee töitä ja varmistaa, että putkilinja asennetaan oikeaan paikkaansa merenpohjassa. Pioneering Spiritille toimitetaan betonipinnoitettuja putkia ympäri vuorokauden hankkeen lähimmästä logistiikkakeskuksesta, Koverharin satamasta, kuljetusmatkojen minimoimiseksi.

Rakennustöiden ja ympäröivän meriliikenteen turvallisuuden varmistamiseksi Pioneering Spiritiä ympäröi säteeltään 1,85 kilometrin (yhden merimailin) pituinen suojavyöhyke. Mukana kulkevan tutkimusalus Oceanicin suojavyöhyke on 500 metriä (0,3 merimailia). Merenkulkijat saavat reaaliaikaista tietoa mahdollisista navigointirajoituksista Tiedonannoista merenkulkijoille sekä NAVTEX-navigaatiokaukokirjoitusjärjestelmän ja VHF-radion kautta. Kaikista em. toimista Suomen talousvyöhykkeellä on sovittu yhteistyössä Liikenneviraston ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Putkenlaskutyöt toteutetaan kansallisten lupaehtojen mukaisesti ja niitä valvovat paikalliset viranomaiset.

Kaikkiaan Nord Stream 2 -putkilinjan rakentaminen etenee suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Hanke on saanut luvat neljässä viidestä maasta, joiden vesien läpi putkilinjan reitti kulkee. Rakennustöitä on toteutettu siitä lähtien kansallisten lupaehtojen mukaisesti Suomessa, Saksassa, Venäjällä ja Ruotsissa. Työt etenevät Saksan ja Venäjän rantautumispaikoilla ja putkenlaskualus Audacia sai työnsä päätökseen Saksan vesillä eilen. Tähän mennessä putkilinjaa on asennettu yhteensä noin 370 kilometriä.

Lisätietoa Nord Stream 2:n rakentamisesta Suomessa on saatavilla osoitteessa https://www.nord-stream2.com/construction-finland/

Katso video putkilinjan asentamisesta: https://www.nord-stream2.com/media-info/videos/57/

Comments are closed.