s/s Ukkopekka höyryää kuitenkin!
Suomen merialueen viimeisen matkustajahöyrylaiva 83-vuotiseen purjehdukseen oli tulossa välivuosi. Molempiin sotiin osallistuneen ja viimeisenä kulussa olevan legendan liikennöinti oli saada koronatykistä lamauttavan iskun. Perheyrityksen höyrylaivakulttuurin yläpitäminen sai kuitenkin ystäviltään tukea ja innostusta. Höyryvisselin törähdys raikaa jälleen 1.7 lähtien Aurajoen perinnemaiseman rantatöyräillä, Airiston rantakallioilla ja Naantalin vanhan luostarikirkon muureilla.
Liikenne jatkuu heinä- elokuun ajan hieman supistetulla aikataululla. Liikennöintipäivät ovat keskiviikosta lauantaihin ja Naantaliin ajetaan vain yksi klo 11.00 Aurajoesta starttaava risteily, joka antaa matkustajille aikaa kahden tunnin tutustumisen Naantalin Vanhankaupungin nostalgiseen interiööriin. Suvipäivä Saaristossa ja Naantalissa. Myös Turun kärkituotteisiin kuuluvat Loistokarin laituritanssit ja illallisristeilyt jatkuvat elokuun loppuun. Risteilypäivät ovat niin ikään keskiviikosta lauantaihin.
– Saamme kansainvälisiltä vierailtamme palautetta: ”Parasta Turussa oli ilta saaristossa”. Saaristo on heille Loistokari-risteily ja iltamme Loistokarin luodolla lähiruokaa nauttien. Turku on kaupunki saariston sylissä ja tarvitsee vesiliikennettä Aurajoelta, olen tästä liikennöintipäätöksestä todella iloinen. Myös matkailija, joka viipyy lyhyen ajan, voi aistia Turun merellisyyden ja saaristotunnelman, sanoo Visit Turun matkailujohtajaAnne-Marget Hellén
Ympäri vuoden höyrylaivan huollot ja kunnostukset erikoisammattimiesten toimesta mahdollistavat näinkin lyhyellä aikavälillä päätetyn risteilykauden aloittamisen. – Höyrykattilan ylöslämmitys aloitetaan jo ennen juhannusta, sillä keraamisen kattilan lämmitys kestää lähes kaksi viikkoa. Lämpöä nostetaan pienin erin minuutti minuutilta. Kyseessä on samanlainen toimi kuin vanhanajan kaakeliuunin lämmittäminen kylmän kauden jälkeen, kertoo höyrylaivavarustamon päällikkö, kiireapulainen Pentti-Oskari Kangas.
Pandemian johdosta asiakkaiden turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Normaalisti 199 matkustajapaikasta on toistaiseksi käytössä vain alle puolet. – Haasteita on, mutta perheen rakkaan 83-vuotiaan höyrylaivavanhuksen vapauttaminen koronakaranteenista oli perusteltua hänen omansakin hyvinvointinsa vuoksi, kertoo saariston matkailuelinkeinon monitoimimies Kangas.
Lähde: STT Info
Muuta mielenkiintoista luettavaa muualta
Kryptovaluutta muuttaa maksuliikennettä
Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää vahvaa salausta turvallisuuden takaamiseksi. Kryptovaluutat, kuten Bitcoin ja Ethereum, ovat muuttaneet maksuliikennettä merkittävästi viime vuosina. Ne tarjoavat nopeita ja edullisia tapoja lähettää rahaa ympäri maailmaa ilman perinteisten pankkien välitystä. Kryptovaluutan käyttö on edelleen suhteellisen uutta, mutta sen suosio kasvaa jatkuvasti ja sillä on potentiaalia mullistaa maksuliikenne tulevaisuudessa.
Koe kesällä Helsingin nähtävyydet ja tekemiset
Helsingin nähtävyydet ovat kuuluisia ympäri maailmaa ja niiden joukossa on monia upeita kohteita. Tässä esittelemme muutamia kiinnostavia nähtävyyksiä Helsingissä, joita kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Helsingin suosittuja paikkoja ovat mm. Suomenlinna, Tuomiokirkko, Kauppatori ja Linnanmäki.
Kuusen tuholaiset uhkaavat metsiä
Suomessa kuusen tuholaiset ovat merkittävä uhka metsien terveydelle ja taloudellisuudelle. Esimerkiksi kuusen runkokuoriaisista ja kuusenjuurikäävästä on tullut vakavia ongelmia metsänomistajille ja metsäteollisuudelle. Näiden tuholaislajien leviäminen on myös lisääntynyt ilmastonmuutoksen myötä. On tärkeää tunnistaa ja torjua näitä tuholaisia, jotta voidaan säilyttää metsien ekosysteemi ja taloudellinen merkitys.