Turun hyvän rakentamisen palkinto 2019 Ruissalon telakalle

Kuva: Turun kaupunki

Turun kaupunkikuvatyöryhmä on myöntänyt vuoden 2019 Turun hyvän rakentamisen palkinnon Ruissalon telakalle. Palkinto luovutettiin Bryggman-seminaarin yhteydessä Turun linnassa perjantaina 31.1.2020.

Palkintoperustelujen mukaan Ruissalon telakan rakennettu aluekokonaisuus edustaa elävää ja uutta kaupunkikulttuuria. Alueen kunnostamisessa ja uudisrakentamisessa on otettu hyvin huomioon alueen luonne ja historian arvostaminen ja kunnioittaminen.

– Telakan alueelle rakennettu kokonaisuus on luonut uuden mahdollisuuden kokea merellinen Turku. Paikka on oikea aarre keskusta-alueen ulkopuolella, sanoo kaupunkikuvatyöryhmän puheenjohtaja, kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari.

Telakan alue kuuluu Ruissalon-Hirvensalon valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Suunnitteluun on vaikuttanut myös se, että telakka sijaitsee Natura-alueella. Luontoarvot ja telakan uusi elämä on kuitenkin saatu sovitettua toisiinsa hyvällä suunnittelulla ja viranomaisten kanssa tehdyllä tiiviillä yhteistyöllä.

Pääosassa telakka-alueen uuden elämän synnyttämiselle on ollut alueen nykyinen toimija Alfons Håkans Oy. Muita mukana olleita toimijoita ovat olleet Forum Marinum, Turun kaupunki, Arkkitehtitoimi Leino ja Sigge Arkkitehdit.

Veneveistämöstä tapahtuma-alueeksi

Nykyisen Ruissalon telakan alueelle perustettiin Turun Veneveistämö vuonna 1889. Alueelle rakennettiin suuri veistämörakennus, konepaja, venesuojia ja mastosuuli. Vanha huvilarakennus toimi veistämön konttorina. Veistämö lopetti toimintansa vuonna 1954, ja rakennukset siirtyivät Turun sataman käyttöön. Satama luopui alueen hallinnasta vuonna 2013, jonka jälkeen suurin osa rakennuksista ja alueesta on myyty hinaajavarustamo Alfons Håkans Oy:lle.

Veistämösalina toimineessa Westin-salissa ja uudessa, modernissa Lindblom-salissa voidaan järjestää yleisötapahtumia ja perhejuhlia. Telakka-alueella on edelleen myös telakointi- ja varustamotoimintaa, veneiden säilytystä, vierasvenesatama sekä veneveistämö. Parkki Sigyn on telakalla peruskorjauksessa vuoteen 2020 saakka.

Turun hyvän rakentamisen palkinto

Turun hyvän rakentamisen palkinto jaetaan vuosittain kohteelle, joka voi olla:

  • viimeisen kolmen vuoden aikana valmistunut rakennuskohde, joka on toteutettu korkea-laatuisesti ja innovatiivisesti, tai joka on parantanut kaupunkiympäristön viihtyisyyttä.
  • taho tai toimenpide, joka on edistänyt laadukasta rakentamista.
  • kaupunkisuunnittelukohde, jossa on onnistuneesti luotu puitteet hyvän elinympäristön ja viihtyisän kaupunkiympäristön syntymiselle.

Palkinnon tavoitteena on nostaa laadukasta rakentamista ja onnistuneita kokonaisuuksia esille. Palkintona jaetaan kunniakirja tammi-helmikuussa. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin se myönnettiin Syvälahden monitoimitalolle.

Comments are closed.