Voca-planeetan väki laskeutuu Viking Glorylle
Kansainvälinen Voca People -musiikkiteatterishow on jo vuosia pyörinyt täysille katsomoille ympäri maailmaa ja kerännyt yli kahden miljoonan yleisön. Nyt Viking...
Kansainvälinen Voca People -musiikkiteatterishow on jo vuosia pyörinyt täysille katsomoille ympäri maailmaa ja kerännyt yli kahden miljoonan yleisön. Nyt Viking...
Kesä alkaa kohta olla ohi, ja viimeisiä lomapäiviä vietetään. Vaikka tapahtumat maailmalla ovat tänä vuonna olleet melkoisen yllättävät, ja sitä...
Tiedät varmasti, että matkoilla sattuu ja tapahtuu. Matkan ei tarvitse olla sen pidempi kuin laivamatka Tallinnaan tai vaikkapa Tukholmaan niin...
Rajavartiolaitoksen päätehtäviä ovat rajaturvallisuuden ja merellisen turvallisuuden ylläpitäminen sekä sotilaallinen maanpuolustus. Suomen merellinen toimintaympäristö on haastava. Varsin suppeiden merialueiden liikenne...
Gasgrid Finland ja Fortum ovat allekirjoittaneet esisopimuksen Suomen ensimmäisen kelluvan LNG-terminaalialuksen, Exemplarin, sijoittamisesta Fortumin Inkoon satamaan. Suomen etelärannikolla sijaitsevassa Inkoossa...
Hangon saaristo tarjoaa upeita elämyksiä ja satumaisen kauniin merimaiseman. Haluamme viedä Sinut kesäiselle risteilylle kokemaan kaiken tämän! Jo yli satavuotias...
Turku julistaa luontoa kunnioittavan merirauhan merellä ja sen äärellä liikkuville sekä koko Suomen vesille. Kaikkien meren ystävien tapahtuma PAX NAVIS...
Leudon jäätalven laajin jääpeite mitattiin helmikuun alussa. Jäätalvi alkoi jo lokakuun viimeisellä viikolla, ja sen odotetaan päättyvän lähipäivinä. Ilmatieteen laitoksen...
Gasgrid Finland Oy ja Excelerate Energy, Inc. ovat tänään 20.5.2022 allekirjoittaneet sopimuksen kelluvan LNG-terminaalilaivan vuokrauksesta kymmeneksi vuodeksi. Hanke mahdollistaa Suomen...
Tänä kesänä Viking Linen laivoilla maistuvat Tom Collinsit, Siniset enkelit ja muut klassikkodrinkit sekä roseet ja kuohuvat. Alkoholittomuustrendi nousee myös:...