Eroon tupakasta ja lainakierteestä, palkitse säästöillä itsesi risteilyllä

Me ihmiset teemme varmaan satoja päätöksiä päivittäin, mutta niistä 99,9% on automaattisia- kuten se miten juomme tai syömme tai nousemme yleensä aamulla ylös sängystä. Mutta näiden automaattisten päätösten lisäksi elämään liittyy asioita, joihin olemme saattaneet ajautua sosiaalisen piirimme kautta, tai yleensä vain tekemällä päätöksiä miettimättä niitä aina sen pidempään. Tässä artikkelissa käsittelemme kahta tällaista asiakokonaisuutta, ja mikäli olet hoitanut tai hoidat ne kuntoon, voisit palkita itsesi risteilyllä Itämerellä.

Lopeta tupakointi

Suomeen tupakkateollisuus tuli satoja vuosia sitten. Suomessakin on siis ollut useampia tupakkatehtaita, joten ei ihmekään, että sitä tupakkaa on tullut itsekin polteltua. Kysymys onkin siinä, missä vaiheessa tupakoitsija ymmärtää, mitä hän tupakoinnillaan tekee. Kuinka moni meistä tupakoitsijoista ymmärtää, että se tupakointi:

  • vie makuaistin suusta
  • pilaa henkityselintemme toimintakyvyn
  • heikentee verenkiertoelimistöämme
  • pilaa läheistenkin elämän passiivisen tupakoinnin kautta
  • lyhentää elämää mahdollisesti jopa kymmenillä vuosilla

Tottakai lain mukaan tupakointi on meidän jokaisen oma päätös eikä sitä voida estää, mutta sitä on kuitenkin rajoitettu paljon niin tupakointipaikkojen kuin myynnin suhteen. Ja mitä enemmän mietit itse tupakointia, ei siinä ole mitään järkeä. Monet tupakoitsijoista perustelee tupakoinnin stressinpurkuna, mutta mitä jos heille kerrottaisiin, että tupakka on nimenomaan se väline, jolla se stressitila saadaan elimistöön aikaiseksi.

Tupakoinnin lopettaminen oli itselleni helppoa, se vain vaati päätöksen lopettamisesta ja viimeisen askin vetämistä, mutta kaikilla se ei ole yhtä helppoa, ja siksi läheisten ihmisten pitäisi tukea tupakanpolton lopettamista yrittävää tai aikovaa, eikä kyseenalaistaa päätöstä. Yksi helpottava tapa lopettamiselle ovat kotiintilattavat nikotiinipussit nikotiininuuska.fi osoitteesta, niillä päästään tukemaan tupakoinnista eroon pääsyä tuomalla savuttoman vaihtoehdon nikotiinin saamiseksi.

Elimistö kiittää nopeassa tahdissa päätöstäsi lopettamisesta ja makuaisti palaa nopealla tahdilla ja vähitellen koko kehon palautuu tupakoinnin aiheuttamista haitoista. Ne pidemmän aikavälin tuhot ovat sisuskaluissa, ja mitä pidempään, mitä useampia vuosia on tupakoitsija polttanut, sitä kauemmin tervehtyminen kestää, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä ajatella oman kehon terveyttä.

Talous kuntoon

Toinen terveuden ohella kuntoon laitettava asia on talous. Nykyaikana meille kaikille on liian helppoa tilata kaikkea kivaa netistä kotiin tai ostaa tavarataloista osamaksulla. Näistä kaikista osamaksuista ja mahdollisista pikavipeistä ja pikkuluotoista voi koitua aikamoinen kasa laskuja kuukaudessa. Niiden kokonaissumma ei välttämättä tunnu isolta, mutta jos otat muutaman minuutin ja lasket kaikkien osamaksujesi lisäkulut, huomaat että iso osa omista tuloistasi virtaa suoraan turhiin kuluihin, olisiko aika ottaa askel niiden hallitsemiseksi?

Helpoin tapa on kerätä kaikki osamaksulainat ja muut pienlainat nippuun ja laskea paljon niitä on yhteensä, sen jälkeen mennä vaikka halvinlaina.fi ja verrata lainoista se paras ja halvin. Yhdistämällä kaikki pienet maksut yhdeksi lainaksi, säästät oikeasti jopa kymmeniä euroja kuukaudessa. Ja mikä parasta, olet vaihtanut kalliit osamaksut halvemmaksi, yhdeksi lainaksi, josta tulee vain se yksi lasku kuukaudessa. Lisäksi olet huomattavasti helpommin tietoinen siitä, kuinka paljon sinulla niitä velkoja on jäljellä.

Talouden kuntoon laittamisessa lainojen järjestely on yksi perusasioista, mutta toinen on oman talouden suunnittelu. Mitä ostaa, koska ostaa ja mitä käyttää. Siinä kaikki lähtee omasta suunnittelusta ja perusasioiden selvittämisestä, eli kuinka paljon sitä oikeasti saa tilille rahaa kuukaudessa, ja minne se raha tällä hetkellä kuluu. Jos tilanne on esimerkiksi sellainen, että rahat ovat aina loppu jossain vaiheessa kuukautta, tarkoittaa se, että kuluja on liikaa verrattuna tuloihin ja vaihtoehtoina ovat joko kulujen karsinta tai tulojen lisääminen. Monesti helpoin tie on kulujen karsiminen.

Lainojen yhdistämisen lisäksi yksi helpoimmista kulujen karsintatavoista on oman syömisen suunnittelu. Tekemällä etukäteen vaikka viikon ruokalista kerrallaan, voi säästää kauppakuluissa ostamalla vain tarpeelliset tavarat ja aineet oikeissa määrissä. Tällä suunnittelulla vähenee myös hävikki ja pystyt hyödyntämään paikallisten kauppojen tarjoukset. Se ei tarkoita, että pitää pihistellä, mutta suunnittelemalla voit säästää yksineläjänäkin kymmeniä euroja kuukaudessa ja perheellisenä jopa satoja euroja – pelkästään ruokasuunnittelulle. Jos suunnittelu tuntuu ylitsepääsemättömältä, niin esimerkiksi Martat antavat oikeasti hyviä neuvoja online.

Palkitsemisen aika

Me ihmiset palkitsemme itsemme aina halutessamme. Voimme ostaa jotain kivaa kaupasta tai vain löhöillä viikonloppuna pidempään sängyssä, tai vaikka varata itsellemme luksusristeilyn Itämerellä.

Comments are closed.