Tokmanni tukee Itämeren suojelutyötä

Tokmanni ja Itämeren ja sen perinnön suojeluun keskittynyt John Nurmisen Säätiö jatkavat toissa vuonna alkanutta yhteistyötään uudella Pisara – Itämeren puolesta -nimisellä hyväntekeväisyyskampanjalla. Kampanjan myötä Tokmanni lahjoittaa jokaisesta asiakkaidensa kuluvan vuoden touko-elokuussa ostaman Pisara-tuotteen arvosta yhden sentin säätiön kautta Itämeren suojeluun. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vakavasti ottava Tokmanni on tukenut 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän säätiön Itämeren suojelutyötä jo aiemmin 133 000 eurolla.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä, ja sen vakavin ympäristöongelma on rehevöityminen. Yhteistyöllään Tokmanni ja John Nurmisen Säätiö pyrkivät nostamaan Itämeren tilaa ja suojelutyön merkitystä esille sekä tarjoamaan Tokmannin asiakkaille konkreettisen ja todella helpon keinon osallistua Itämeren suojeluun.

– Tuemme John Nurmisen Säätiötä erittäin mielellämme, sillä säätiön tekemä työ Itämeren suojelemiseksi on konkreettista ja vaikuttavaa. Itämeri valuma-alueineen myös koskettaa suurta osaa asiakkaistamme ja meistä tokmannilaisista, vastuullisuuden projektipäällikkö Terhi Uusitalo Tokmannilta kertoo.

– Olemme järjestäneet vastaavanlaisen kampanjan jo kahdesti ja saaneet niistä runsaasti kiitosta. Myönteisen vastaanoton kannustamana ja John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutamme kampanjan jälleen erittäin mielellämme. Kampanjan myötä Pisaran tuotteiden ostaminen on entistäkin fiksumpaa, sillä siten jokainen voi osallistua Itämeren suojeluun, hän jatkaa.

Tokmannin lahjoituksella tuetaan konkreettista suojelutyötä

Yhteistyön avulla kertyvä lahjoitus tullaan ohjaamaan John Nurmisen Säätiölle Itämeren pelastushankkeisiin. Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä sekä jakamalla tietoa Itämeren tilasta. Säätiön työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus.

– Lahjoitusten avulla voimme varmistaa toimintamme jatkuvuutta, sanoo John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

– Olemme kiitollisia Tokmannin arvokkaasta ja merkittävästä tuesta, jota käytetään sekä konkreettisiin Itämeren pelastustoimiin että tietoisuuden lisäämiseen Itämeren merkityksestä, Arrakoski-Engardt jatkaa.

John Nurmisen Säätiön hankkeissa vähennetään mereen päätyviä ravinteita, poistetaan meressä jo olevia ravinteita sekä vaikutetaan laajasti Itämeren suojeluun ja päätöksentekoon Itämeren hyväksi.

– Parhaillaan käynnissä olevissa hankkeissa muun muassa parannetaan ravinnetasapainoa, kehitetään lannoitteiden kuljetusta ja käsittelyä, vähennetään biokaasutuotantoon liittyviä ravinnepäästöjä, niitetään ruovikoita, tuotetaan Itämereen liittyvää koulutusmateriaalia ja osallistutaan aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, Arrakoski-Engardt luettelee.

– On hienoa, että Tokmanni haluaa olla mukana tekemässä työtä yhteisen meremme hyvinvoinnin edistämiseksi, hän kiittää.

Pisara sopii hyväntekeväisyyskampanjaan jälleen erinomaisesti

Tokmannin ja John Nurmisen Säätiön yhteisissä hyväntekeväisyyskampanjoissa näkyvästi esille tuotu Pisara on halpakauppaketjun oma, kauneuteen ja puhtauteen keskittynyt tuotemerkki. Vuonna 2019 lanseeratun merkin valikoimissa on lähes 200 ihon-, hiusten- ja vartalonhoitoon sekä muuhun henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvää tuotetta.

– Pisara tarjoaa erittäin monipuolisesti jokapäiväisessä arjessa tarvittavia tuotteita suihku- ja nestesaippuoista voiteisiin ja pesusienistä puhdistuspyyhkeisiin. Pisara on myös ilahduttavan suosittu, joten se sopii erittäin luontevasti osaksi Itämeren suojelutyötä edistävää hyväntekeväisyyskampanjaamme, teknokemian ostoryhmäpäällikkö Mikko Keskitalo Tokmannilta kertoo.
 

Pisara on yksi Tokmannin lukuisista omista tuotemerkeistä. Sen valikoimiin kuuluu lähes 200 erilaista tuotetta, kuten neste- ja suihkusaippuoita, shampoita, jalkakylpysuolaa sekä käsi-, jalka- ja vartalovoiteita.

Tokmanni ottaa luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vakavasti

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin köyhtyminen on ilmastonmuutoksen ohella kohonnut merkittäväksi uhaksi ympäristölle. Tokmannin tavoitteena on omassa toiminnassaan ja arvoketjussaan ottaa huomioon tekijät, joilla se voi edistää monimuotoisuuden säilymistä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. Tästä esimerkkejä ovat linjaukset Tokmannin tuotevalikoiman kannalta keskeisimmille raaka-aineille, eli puuvillalle, palmuöljylle, puulle ja kalalle.

Tokmannin riskiraaka-ainelinjauksista kalalinjaus perustuu WWF:n kalaoppaaseen. Kalalinjauksensa mukaisesti Tokmannin valikoimissa olevien kalatuotteiden kalan alkuperän tulee aina olla tunnettu. Myyntiin ei hyväksytä kalaoppaassa punaisiksi merkittyjä kalalajeja, ja tuotetarjonnan rakentamisessa edistetään vihreäksi merkittyjä kalalajeja.

– Kalalinjauksessamme olemme sitoutuneet esimerkiksi siihen, että omien merkkiemme kalatuotteet ovat todennetusti vastuullisesti hankittuja vuoden 2022 loppuun mennessä. Tällöin tuotteilla on MSC– tai ASC-sertifikaatti tai tuottajalta on saatu muu uskottava dokumentaatio pyyntialueesta ja -menetelmästä. Esimerkiksi jo viime vuoden lopussa kuusi seitsemästä omiin tuotemerkkeihimme kuuluvan Priiman tonnikalasäilykkeestä oli MSC-sertifioitu, Uusitalo kertoo.

Tokmanni on mukana myös ympäristöohjelma amfori BEPI:ssä, joka auttaa ehkäisemään luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvaa riskiä hankintaketjuissa. Amfori BEPI:ssä tehtaat arvioivat esimerkiksi maankäyttönsä vaikutuksia biodiversiteettiin, veden kulutustaan ja päästöjään maaperään ja vesistöihin.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tukevat myös Tokmannin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Science Based Targets -aloitteen virallisesti hyväksymien ilmastotavoitteiden mukaan Tokmanni on sitoutunut rajoittamaan maapallon lämpötilan nousun korkeintaan 1,5 celsiusasteeseen omassa toiminnassaan. Tokmannin tavoitteena on myös olla hiilineutraali vuonna 2025 oman toiminnan, eli Scope 1:n ja 2:n päästöjen, osalta.


Tokmanni kertoo Pisara – Itämeren puolesta -hyväntekeväisyyskampanjastaan aktiivisesti muun muassa myymälöissään, mainoksissaan, verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan. Lisätietoa kampanjasta ja Pisaran tuotevalikoimasta löytyy esimerkiksi kampanjasivulta www.tokmanni.fi/itamerenpuolesta.

Lue lisää Itämerestä ja sen suojelusta John Nurmisen Säätiön verkkosivuilta www.johnnurmisensaatio.fi sekä Tokmannin vastuullisuustyöstä Tokmannin verkkosivuilta ir.tokmanni.fi/vastuullisuus.

Comments are closed.