Uudet työtakit vielä joulupakettiin

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuinka paljon maksaisi omalle porukalle työvaatteet? Ja tällä kertaa kyseessä siis rakennusala, tai vaikkapa kuljetusala – mikä tahansa työ, missä ollaan ulkona, pimeällä tai juuri ennen pimeää, eli sellaisissa töissä missä tarvitaan vaatteissa kunnon näkyvyyttä ja heijastimia?

Työvaatteidenkin hinnoissa on yhtälailla isot hintaerot kuten muissakin vaatteissa, mutta hyvistäkään työtakeista ei tarvitse välttämättä maksaa maltaita, tai työpaidoista ja collegepaidoista – ne on jopa mahdollista vielä tilata mainosteippaamo Omalogosta jouluksi, oman firman logolla ja tarvittaessa vaikka työntekijän nimellä varustettuna.

Mainosteippaamo Omalogo tuottaa mainostuotteiden kuten ikkunateippaukset, tarrat, teipit ja kyltit lisäksi myös vaatteiden merkintää, sekä myy vaatteita. Yrityksellä on itseasiassa omat toimittajat niin työvaatteille kuin esimerkiksi urheiluvaatteille – joten yritys voi tilata samasta paikasta niin työtakit, työpaidat kuin vaikkapa sen oman firman puulaakijoukkueen peliasut!

Puulaaki, ja joukkuevaatteissa mainosteippaamo Omalogolla ei ole antaa verkkokauppaa koska vaihtoehtoja on todella paljon ja useammalta toimittajalta, mutta lähettämällä sähköpostin osoitteeseen myynti@omalogo.fi, mainosteippaamo Omalogo lupaa antaa nopeasti tarjouksen – kerrot vain kuinka monta paitaa, mitä väriä tai kuosia olisi mielessä, ja saat nopeasti tarjouksen, tai vastineeksi lisäkysymyksiä. Ja mikä parasta, jos yritykselläsi ei ole painokelpoista logoa, saat senkin tilauksesta Omalogolta – vaikka et tilaisi muuta kuin logon vektoroinnin, tai kokonaan uuden logon tekemisen toimintanne markkinointiin.

Työvaatteet ja pipot

Mainosteippaamo Omalogosta saat myös erilaiset pipot – vaikka sitten lapsillekin samalla kun tilaat oman firman logolla varustettuna koko porukalle. Pipoissakin on paljon vaihtoehtoja, niin kuoseissa, malleissa, kuin painomahdollisuuksissa.

Omalogo tilaa vaatteet käytännössä kolmelta eri toimittajalta, joilla kaikilla on omat varastonsa Suomessa, mutta nykyään varastot ovat hieman pienemmän kuin aiemmin, joten välillä joudutaan tilaamaan Euroopan varastoista, jolloin toimitusajat ovat 2-3 viikkoa. Normaalisti tilattaessa Omalogolta omalla logolla varustettuja vaatteita, on tilaus toimitetavissa heti seuraavalla viikolla. Eli jos olet nopea, saatat saada vielä paketin jouluksi!

Vaatemerkinnästä

Koska mainosteippaamo Omalogolla on vaatteita myös omissa tiloissa Lohjan Virkkalassa toimivassa toimistohotelli Kalkkipetterissä, ovat jotkin tilaukset jopa mahdollisia toimittaa saman päivän aikana. Varastotuotteissa on valikoima työvaatteita, t-paitoja, collegepaitoja, softshell takkeja, pipoja ja lippiksiä aina – joten hyvällä tuurilla saat sen oman takkisi ja omalla nimellä tai yrityksen logolla merkittynä tunnissa! Vaatemerkintä tehdään monesti vaatteisiin vain yhdellä värillä, mutta tarvittaessa teemme sen myös täysin väreissä!

Ja vaikka et tilaisi nyt heti tänään, voit tutustua rauhassa mainosteippaamo Omalogon työarkeen heidän sosiaalisen median kanavassaan Facebookissa, missä Omalogo pyrkii päivittäin kertomaan, mitä sinä päivänä on muun muassa ollut työnalla.

Jos siis haluat muistaa työntekijöitä tai itseäsi firman logolla varustetulla työtakilla, tai paidalla, tai vaikkapa työhousuilla – vielä ehdit, jos olet nopea – tai jos et nyt tilaa, niin tutustu Omalogon tarjontaa, ja tilaa sitten kun tarvitset uusia vaatteita, uusia teippejä tai teippauksia, tai uuden kyltin kertomaan ohikulkijoille, missä olette.

Hyvää joulunodotusta 2021.

Comments are closed.