Venekauppa käy nyt kuumimmillaan – pyydä asiantuntijan apua jo ostotilanteessa

Veneilykausi on nyt parhaimmillaan ja monet miettivät myös oman veneen hankkimista. Pienillä mökkiveneillä sekä uusilla matkaveneillä on nyt paljon kysyntää. Veneisiin erikoistunut Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Ari Tirkkonen kertoo, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota venekaupoilla.

Vene hankitaan monesti kalastukseen tai yhteysveneeksi mökille. Matkaveneily aloitetaan yleensä pienemmällä veneellä ja toiveiden lisääntyessä siirrytään suurempiin ja arvokkaampiin veneisiin.

”Pieniä eli niin sanottuja mökkiveneitä myydään tällä hetkellä lukumääräisesti eniten, mutta myös uudet matkaveneet ovat kysyttyjä. Kohtuullisen uudet käytetyt veneet menevät juuri nyt hyvin kaupaksi. Tällaisista uusista, yli vuoden ikäisistä veneistä voi saada hyvän tarjouksen. Esittelyveneille saattaa myös saada varustelun kaupan päälle”, kertoo Tirkkonen.

Tirkkosen mukaan hinta-laatusuhde on usein hyvin kohdillaan esimerkiksi vanhemmissa veneissä, joissa tekniikka on uusittu ja varustelu päivitetty. On hyvä muistaa, ettei käytetyssä veneessä ole yleensä takuuta voimassa ja ostamiseen liittyy aina riski. Tämän takia saattaa olla järkevää käyttää asiantuntijaa jo ostotilanteessa.

”Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) kutsutaan yleensä apuun silloin, kun halutaan saada selville veneen teknisten ongelmien aiheuttaja tai jos halutaan saada arvio korjauskustannuksista tai veneen käyvästä arvosta. Asiantuntijaa kannattaa käyttää apuna jo ostotilanteessa etenkin silloin, jos kyse on hieman arvokkaammasta veneestä”, kertoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju.

”Innokas ja kokematon ostaja sekä veneestään kuumeisesti eroon haluava myyjä voivat olla hankala yhdistelmä. Ostaja ei tällöin osaa kiinnittää huomiotaan oikeisiin asioihin ja myyjä ei ehkä muista kertoa ihan kaikesta oleellisesta. Huolellinen tarkastus ostohetkellä voi säästää monelta murheelta myöhemmin”, Harju sanoo.

Kiinnitä huomiota veneen käyttötarpeisiin ja kustannuksiin

Venekaupoilla on aina tärkeintä varmistaa, että myyjällä on oikeus myydä vene. Kun vene ostetaan liikkeestä, voi se olla silti yksityisen omistuksessa ja liike toimia vain välittäjänä. Näissä tilanteissa liikkeen vastuu ei aina ole itsestään selvä.

”Veneen hintaan, kuntoon, käyttöhistoriaan ja sopivuuteen omaan käyttöön kannattaa käyttää aikaa ja tervettä harkintaa. On myös hyvä selvittää laituripaikkaan, vakuutukseen, talvisäilytykseen ja huoltoon liittyvät kustannukset. Ensimmäistä venettä ostavan on syytä miettiä veneen käyttötarpeet ja vene olisi hyvä nähdä vesillä”, Tirkkonen muistuttaa.

Venekauppaa tehdään toisinaan myös veneillä, jotka on ajettu karille. Tirkkonen toteaa, että hyvin tehtyä veneen korjausta on usein vaikea havaita ulkopuolelta.

”Asiantuntija osaa etsiä veneen sisältä merkkejä korjauksesta. Veneen arvoa ei välttämättä alenna korjaus, joka on tehty ammattitaitoisesti. On toki mahdollista, ettei korjauksia viedä loppuun sisätiloissa, joihin ei normaalisti pääse. Kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen, mikäli epäilet vaurioita”, painottaa Tirkkonen.

Muista huoltaa myös polttoainejärjestelmä

Vene tulee huoltaa syksyllä ja keväällä on varmistettava akkujen kunto. Akkuja tulee myös ladata tarvittaessa. Lisäksi polttoainejärjestelmän huoltaminen on tärkeää.

”Polttoaineissa on nykyisin BIO-aineita, jotka saattavat reagoida pitkän seisonnan aikana. Veneen voi kuitenkin suojata kemikaaleilla säilytyksen aikana. Veneissä ja niiden koneissa on usein paljon elektroniikkaa, joten on perusteltua säilyttää vene lämpimässä säilytyshallissa. Tällöin myös verhoilut ja sisustus pysyvät paremmassa kunnossa”, Tirkkonen kertoo.

Tirkkonen muistuttaa, että kaikki jäätyvä tulee poistaa veneestä tai vene on suojattava hyvin, jos sitä säilytetään ulkona tai kylmässä hallissa. Kannattaa lisäksi varmistaa, että pohjatulpat ovat paikoillaan ja läpiviennit ovat kunnossa, kun vene lasketaan vesille. Koneen öljyt ja nesteet tulee myös aina tarkistaa ennen ensikäynnistystä.

Comments are closed.