Viron vierasvenesatamat kutsuvat purjehtijoita Suomesta – Tapio Lehtisen vinkit

Kuluva purjehduskausi on ollut Viron vierasvenesatamissa ennätyksellisen vilkas ja suomalaiset venekunnat ovat löytäneet uudistuneet satamat ravintoloineen ja palveluineen. Veneilykausi jatkuu lämpimän kauden myötätuulessa, joten Viron satamat odottavat vieraita pohjoisesta pitkälle syksyyn.

Purjehdus Viroon on suomalaisille helppoa. Ollen Schengen-aluetta, ei muista EU-maista saapuvilla ole ongelmia saapua satamiin. Satamaviranomaiset puhuvat englantia ja yhteydet satamiin saa radiolla ennen saapumista. Lyhyimmillään Viron saavuttaa Hangosta tai Helsingistä, joista matkaa meren yli tulee vain 30-40 merimailia. Etelänaapurissamme on 2222 saarta, joista Suosituimpiin matkakohteisiin lukeutuvat Hiiumaa, Kihnu, Ruhnu, Vormsi ja valssistaan tuttu Saarenmaa. 

Muutama vuosi sitten Virossa ja Suomessa toteutetun 30MILES (Small port every 30 miles apart) -hankkeen myötä Itäisen Suomenlahden vesistömatkailua kehitettiin parantamalla alueen pienvenesatamaverkostoa ja veneilyturvallisuutta. Kehitystyön myötä matkustamisesta tuli entistä viihtyisämpää ja nautittavampaa. 30MILES-hankkeeseen kuului 12 pienvenesatamaa Itäisen Suomenlahden alueelta, kuusi Suomessa ja kuusi Virossa. Hankkeen aikana satamiin tehtiin konkreettisia parannustöitä ja kehitettiin niiden veneilijöille tarjoamia palveluita.

Viron pienvenesatamista 30MILES-hankkeeseen kuuluivat Tallinnan Lentosatama, Viimsin Leppneemen ja Kelnasen satamat, Eisman satama, Narva-Joensuun satama ja Narvan satama.

Tallinnan kiehtova saarikolmikko lyhyelle purjehdukselle

Tallinnan edustan saarikolmikko Naissaare, Aegna ja Prangli ovat hieno matkakohde levollisesta elämänmenosta ja luonnosta pitäville. Jokaisessa saaressa on monipuolisia mahdollisuuksia paikallisiin oloihin tutustumiseen, omin päin tai opastettuna tehtäviin kierroksiin sekä pyöräilyyn. Saaret voi kiertää myös järjestetyllä autokyydillä, ja Naissaaressa on jopa oma rautatie junanvaunuineen. Kaikista saarista löytyy myös majoitus- ja ruokailupaikkoja.

Naissaar on Pohjois-Viron suurin, 19 neliökilometrin kokoinen saari Tallinnasta hieman pohjoiseen. Ensimmäiset tiedot sen vakituisista asukkaista ovat 1400-luvulta, jolloin saareen syntyi Itämeren itäisin vironruotsalainen yhteisö. Viimeisen 300 vuoden aikana Naissaari on ollut sotilaallisesti tärkeä tukikohta ja Neuvostoarmeijan viimeisistä jäänteistä saari puhdistettiin vasta 1990-luvun alussa. Naissaaren lähimenneisyydestä muistuttaa museoitu merimiinavarasto ja niiden kuljettamiseen tarkoitettu rautatie.

Viisi vinkkiä: Viron vierasvenesatamien korkeatasoiset ravintolat

Virossa Purjehtijoiden perustarpeiden, kuten suihkujen, saunojen ja pyykinpesumahdollisuuksien lisäksi useista vierasvenesatamista löytyy laadukkaita ravintoloita. Keväällä julkistettu Baltian ensimmäinen Michelin-opas nostikin Viron ravintolaparhaimmistoon useammankin vierasvenesatamassa tai sen läheisyydessä sijaitsevan ruokakohteen.

  • Tallinnan Noblessnerin satamamassa sijaitsevat sekä tähtiravintola 180 Degrees että Bib Gourmand-tunnustuksen saanut Lore Bistroo.
  • Erinomainen, Michelin-oppaan suosittelema satamaravintola Ruhe löytyy Pranglin saaren eteläpuolelta Neemen satamasta.
  • Tallinnan länsipuolella, Lohusalun sataman läheisyydessä on Michelin-oppaan suosittelema Laulasmaan kylpyläravintola Wicca sekä Michelin Service Award -tunnustuksen saanut Lahepere Villa.
  • Myös Viron länsirannikolla sijaitsevan Varblan sataman ravintola Groot on parissa vuodessa noussut kiinnostavaksi ruokamatkakohteeksi.
  • Pärnun lähellä Tõstamaalla on uusi Meremaan satama ja kehuttu Meremaa Resto -satamaravintola.

Minun Vironi, Tapio Lehtinen: Purjehtijoita ja muita veneilijöitä hemmotellaan Virossa

Viro on tullut maailman arvostetuimpiin yksinpurjehtijoihin kuuluvalle Tapio Lehtiselle tutuksi purjehduskohteeksi. Ensimmäisen kerran hän seilasi sinne jo 70-luvulla, jolloin Gulf of Finland- ja Viisi Majakkaa -kilpailuissa Tallinnan matalan majakka kierrettiin neuvostolaivaston tarkassa valvonnassa. Kuluneella harjoituskaudella Lehtisen vuoden 2023 Ocean Globe Race -kisaan osallistuva Swan 55 Galiana on suunnannut keulan Viroon useamman kerran.

”Tallinna ja Viron rannikko ovat erinomaisia matkapurjehduskohteita suomalaisille. Purjehdus sinne on helppo ja ensikertalaisellekin turvallinen merikokemus ulkomailla. Olemme käyttäneet Galianaa Tallinnassa usein, sillä se on erityisesti yhteistyökumppanipurjehduksille optimaalinen keikka, johon yhdistyy rannikkojen upea saaristo sekä ihan kelvollinen hetki avomertakin. Säätiedotukset on syytä katsoa etukäteen tarkkaan, mutta olen hyvällä säällä ylittänyt Suomenlahden myös koneettomalla kuutosveneellänikin. Tallinnassa purjehtijat pääsevät aivan kaupungin ytimeen, mikä on merimatkailijoiden näkökulmasta luksusta”, kertoo Tapio Lehtinen.

Viron uudelleenitsenäistyttyä on Tapiota ja hänen virolaisia ystäviään yhdistänyt myös erityisesti junioripurjehdus.

”Olen vuosittain luotsannut nuoria suomalaispurjehtijoita Tallinnan Spinnaker Regattaan ja virolaiset saapuvat vastavuoroisesti kisaamaan Helsingin Downtown Regattaan. Upeita tapahtumia molemmat”, lupaa Lehtinen ja jatkaa: ”Purjehduksen lisäksi intohimoihini kuuluu merenkulun ja purjehduksen historia. Virossa on tehty valtava työ tämän kiehtovan historian säilyttämisessä. On luonnollista, että vanhana hansakaupunkina meri on ollut Tallinnalle ja Virolle elämänlanka kautta aikojen, mutta esimerkiksi Merimuseo on maailmanluokan kohde myös niille, joille vesi on vieraampi elementti.”

Tapio Lehtisen Swan 55 Galiana Tallinnan vanhan sataman Admiraliteet-altaassa. Kuva: Visit Estonia, Maria Zavizion

Äärimmäisen haastavaan Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailuun vuonna 2018 osallistunut ja suorituksellaan lajin maailmantähtien joukkoon noussut Tapio Lehtinen palaa purjehduksen kuninkuusluokkaan tällä viikolla, kun sunnuntaina 4.9. Ranskan Les Sables-d’Olonnesta käynnistyy Golden Globe Race 2022.Hanketta tukee Euroopan aluekehitysrahasto.

Noppapelejä kotona ja nettipeleinä

Noppapelit ovat olleet jo satoja vuosia eri ikäisten pelaajien vapaa-ajan peleissä mukana. Aikuisten peleinä nopat ovat monesti liittyneet rahapelaamiseen, mutta kuuluvat nopat myös muihin vapaa-ajan peleihin, kuten esimerkiksi Netflixin menestyssarja Stranger Thingsin esille tuoneeseen Dungeons and Dragons peliin, jossa on varsin monipuoliset nopat käytössä. Toisaalla ainoastaan aikuisten noppapelit ovat siirtyneet jo myös nettiin, kun nettikasinot ovat tuoneet pelattavaksi online, eli livekasinoihin livepeleinä erilaisia noppapelejä – kaikenlainen nettipelaaminen kehittyy edelleen.

Comments are closed.