Matkustajalaivojen jätevesipäästöt Itämereen pienenevät

Kesällä 2018 oli Itämerellä pahin leväkesä kymmeneen vuoteen. Monilla Suomenlahden uimarannoilla oli uintikielto ja venelaitureilla ihmeteltiin vedessä lilluvaa vihreää mömmöä. Satelliittikuvista oli Suomen etelärannikon osalta vaikea sanoa, missä vesi loppuu ja maa alkaa. Syitä levälauttojen syntymiseen olivat helteiset kelit ja leviä lannoittavien fosforin ja typpiyhdisteiden valuminen vesistöihin.

Joka vuosi valuu 25 000 rekkakuormallista ravinteita Itämereen

Itämereen valuu joka vuosi 30-40 tuhatta tonnia fosforia ja 700-800 tuhatta tonnia typpeä erilaisina yhdisteinä. Se on noin 25 000 rekkakuormallista, joten pienistä määristä ei todellakaan ole kysymys.

Pelkästään Suomesta valui vuosina 2008-2014 Itämereen keskimäärin 3900 tonnia fosforia vuodessa ja 82 000 tonnia typpeä. Suomen osuus Itämeren fosforipäästöistä on 11 prosenttia, samoin Ruotsin, Venäjän 14 prosenttia ja Puolan 44 prosenttia. Pietarin, Kaliningradin ja muutamien muiden kaupunkien jätevesien puhdistaminen on pienentänyt Itämeren fosforikuormaa 60 prosentilla ja typpikuormaa 40 prosenttia 1980-luvulta.

Vaikka vuosittaiset päästöt ovat pienentyneet, fosforin ja typen kokonaismäärä Itämeressä on kasvanut koko ajan. Pieni osa Itämereen valuvasta fosfori- ja typpikuormasta valuu Pohjanmereen ja Atlanttiin, mutta suurin osa jää Itämereen ja rehevöittää sitä entisestään. Happikatoalueilla alkavat merenpohjaan sedimentoituneet ravinteet liueta takaisin veteen ja rehevöittää vesistöä.

Suomenlahti on Itämeren rehevöitynein alue, jonka ravinnekuorma on kolminkertainen verrattuna muihin Itämeren alueisiin.

Laivaliikenteen typpi- ja fosforipäästöt pienenevät

Toimivien jätevedenpuhdistamoiden rakentaminen on vähentänyt olennaisesti ihmisperäisestä jätteestä koostuvaa kuormitusta Itämeressä. Etenkin Pietarin kaupunki, jossa on asukkaita yhtä paljon kuin koko Suomessa, aiheutti Suomenlahteen valtavat typpi- ja fosforipäästöt ennen Suomen ja EU:n tuella rakennettujen jätevedenpuhdistamojen käyttöönottoa.

Myös matkustajalaivojen päästöt ovat laskemassa. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO hyväksyi Itämeren erityisalueelle vuonna 2016 säännökset, joiden mukaan risteilylaivoista ei saa päästää käsittelemätöntä käymäläjätettä veteen. Vaihtoehtoina on joko jättää jätevedet satamiin tai asentaa laivoihin jätevedenpuhdistamot, joilla voidaan poistaa viemärijätteen fosforista 80 % ja typestä 70 %. Säännökset koskevat kaikkia yli 12 matkustajan aluksia.

Aiemmin kaikki alukset ovat saaneet laskea kaikki jätevetensä mereen, jos ovat olleet yli 22 km etäisyydellä rannikosta. Lisäksi desinfioidut eli bakteerittomat jätevedet on saanut laskea mereen, jos on oltu vähintään 5,5 km päässä rannasta. Uudet säännökset tulevat voimaan uusien laivojen osalta kesäkuussa 2019 ja vanhempien laivojen osalta vuonna 2021. Itämeren ulkopuolelta saapuville ja suoraan Pietariin purjehtivilla risteilyaluksilla on siirtymäaikaa vuoteen 2023 asti.

Suomesta säännöllisesti liikennöivät autolautat ovat jo kauan huolehtineet ympäristöasioita tarkemmin kuin olisi vaadittu, koska ne ovat jo vuosien ajan jättäneet jätevetensä satamiin, joista ne on toimitettu jätevedenpuhdistamoihin.

Maatalous saastuttaa Itämerta eniten

Tällä hetkellä maatalouden fosfori- ja typpipäästöt ovat suurin Itämerta rehevöittävä tekijä. Viime vuosina erityisesti Puolan päästöt ovat kasvaneet maan siirtyessä tehomaatalouteen.

Pelloille levitettävät lannoitteet sisältävät erityisesti typpeä, fosforia ja kaliumia, jotka ovat kasvien pääravinteita ja niiden kasvulle välttämättömiä. Lannoitteet eivät ole pelloilla ongelma, mutta ongelmallisiksi ne muuttuvat valuessaan sadeveden mukana järviin, jokiin ja lopuilta mereen. Suomen fosforipäästöistä 90 prosenttia valuu mereen jokivesiin liuenneena.

Suomen päästöjä aiheuttavat maatalouden lisäksi myös metsätalous ja kalankasvatus. Suomen maatalouden päästöjä on saatu pienennettyä vähentämällä lannoitusta ympäristötukien avulla, mutta kääntöpuolena on ollut, että osa pelloista on köyhtynyt ja sato pienentynyt.

Lopulta ongelma ei kuitenkaan ole se, että pelloille levitetään lannoitteita vaan se, että niitä valuu pelloilta pois, vesistöihin. Vesistöihin valumista on mahdollista vähentää esimekiksi levittämällä pelloille kipsiä, jota syntyy Yaran Siilinjärven tehtaan sivutuotteena. Toinen keino on valumavesien ohjaaminen niin, että lannoitteet eivät pääse valumaan pelloilta pois.

Itämeri ei ole tuhoon tuomittu, vaan sen voivat pelastaa ne, jotka sitä ovat saastuttaneetkin: Itämeren valtiot yhdessä.