Merimatkat ja ajanviete

Jos nyt et aivan purjeveneellä ole matkassa, vaan aivan matkustajana niin merimatkat saattavat välillä tuntua jopa puuduttavilta. Jos on hyvä sää eli aurinko paistaa voi laivan kannellakin viettää aikaansa, mutta usein merisää voi olla sellainen, että tekemistä joutuu miettimään laivan tai veneen sisätiloissa, siksi on hyvä varautua jo lähtiessä sellaiseen tilanteeseen, että laivalla matkustaessa voi välillä olla tylsää. Onkin hyvä huomata, että näin 2020-luvulla aikuisten erilaiset pelit ovat lisääntyneet, ja yleensäkin asennoituminen aikuispelaamista kohtaan on huomattavasti positiivisempaa kun aiemmin, joten uudet paynplay casinot ja niillä pelaaminen ei aiheuta kanssamatkustajissa käytännössä edes minkäänlaista huomiota – pikemminkin he voivat kysellä, mitä peliä pelaat ja kuinka menee?

Merimatkat sinällään ovat kuitenkin aivan loistava ajanviete lomapäiville. Lähdet sitten Suomesta vaikka Helsingistä taikkapa Turusta, ja olet suuntaamassa matkasi Ruotsiin, Viroon tai Saksaan.. tai jos olet niin erilaisessa tilanteessa, että paattisi suuntaakin pidemmälle tai aivan eri satamaan ja lähtösatamakin saattaa olla vaikka Hanko, niin siitä vain – merimatkan aikana voi myös tavata aivan uusia ihmisiä ja tehdä tuttavuuksia sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei muuten arjessa koskaan törmäisi.

Tekemistä laivalle

Jos et kuitenkaan ole paynplay casino eli rahapeliasiakas, niin muutakin tekemistä ja pelaamista on aikuisille nykyään tarjolla vaikka kuin laajalla skaalalla. Voit esimerkiksi ladata pelit täydellisinä versioina omalle älypuhelimelle pelaamista varten, tai jos laivalla on hyvä verkkotuki, niin voit pelata netin mobiilipelejä – myös niitä, jotka tapahtuvat ”pilvessä” ja älypuhelimessasi on käytännössä vain hahmosi ohjaaminen. Sama asia on nykyään vähän myös nettikasioiden livekasinopelipöydät, joissa pelaaja ottaa suoratoiston suomalla tekniikalla yhteyden kasinon pelisaliin, ja pelaa oikean pelinhoitajan kanssa, vaikka itse saattaisikin istua hytin sohvalla matkalla kohti Tukholmaa.

Aikuinen voi pelata kaikkea muutakin. Yksi hyvä vaihtoehto on shakki, jota voi pelata mobiilisti kaikilla mahdollisilla tasoilla aina aloittelijoista ammattilaisiin saakka, ja itseasiassa kaikki nämä perinteiset lautapelit kuten tammi ja backgammon ja monet muut ovat kaikki pelattavissa mobiilisti. Näistä peleistä on mahdollisuus ladata myös erilaisia lähipeliversioita, joissa pelaat verkon yli mutta vieruskaverisi kanssa teidän omassa verkossanne.

Ja ainahan voi laivalle lähtiessä pakata mukaan perinteiset pelikortit – pokeri ei ole välttämättä ainoa korttipeli mitä omassa hytissä voi pelata – ja jos matkustaa yksin, voi laittaa pasianssipelit pystyyn odotellessa sitä laivan illalliskattausta.

Iltaviihdettä tarjolla

Jos sitten ollaan matkustamassa nimenomaan Itämeren satamista toisiin Itämeren satamoihin, niin näillä matkustaja-aluksilla on yleensä aina jotain iltaviihdettä tarjolla. Tässä esimerkiksi nyt syksyn Tallinkin tarjontaa:

Nauti tanssista ja upeista viihde-elämyksistä!

Risteilylaivoillamme viikonloppuisin sekä syyslomalla 14.-28.10. joka päivä Harri Hylje seikkailee kaikkien iloksi. Upeat show-esitykset viihdyttävät ja tietysti laivoilla on iso tanssilattia, karaokea ja live-musiikkia, joten pakkaa tanssikengät mukaan!

Syksyllä ilahduttaa myös Baltic Princessin Lasten Festarit sekä syys-joulukuussa niin Turusta kuin Helsingistäkin Iskelmäkeskiviikkolähdöt.

Iskelmäkeskiviikot nyt Helsingistä ja Turusta

Koe tuplamäärä live-musiikkia! Iskelmäkeskiviikkoristeilyt jatkuvat ja laivan lavalle nousee syyskuusta joulukuuhun kerran kuussa lähes aina kaksi iskelmätaivaan suosituimmista artisteista, kuten Olli Halonen sekä Hurma. Risteilyjä isännöi Hannu Aholaita, Radio Iskelmän juontaja. Iskelmäkeskiviikot järjestetään Helsingistä Tallinnaan Baltic Queenin 22 h -risteilylläTurusta Baltic Princessin 22 h -risteilyillä sekä Helsingistä Tukholmaan Silja Symphonyn ja Silja Serenaden Päivä Tukholmassa -risteilyillä.

Iskelmäkeskiviikkoristeilyjen artistit ja lähtöpäivät

Jos Tallink tarjoilee, niin saman tekee Viking Line:

LORDI

Viking Grace 10.12.2022

Lordi tunnetaan teatraalisista ja näyttävistä keikoistaan sekä hiteistä kuten Would You Love a Monsterman, Devil is a Loser ja Hard Rock Hallelujah, jolla yhtye voitti historiallisesti vuoden 2006 Euroviisut.

Eini

Viking Grace 9.9.

Yes sir, alkaa polttaa, siitä se lähti. 17-vuotias Eini teki itsensä heti ensisinglellään tutuksi marraskuussa 1977. Einin imagoon on kuulunut jo ensimmäisestä levytyksestä lähtien energisyys ja eroottisuus.

Kolmas Nainen

Viking Grace 30.9.

Äiti pojastaan pappia toivoi, Tästä asti aikaa, Valehtelisin jos väittäisin. Hittien lista on pitkä tällä suomalaisen rock-musiikin legendaarisella bändillä, Kolmas Nainen.

BESS

Viking Grace 1.10.

Tempo-hitillään tuplaplatinaa striimannut BESS on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka yhdistelee musiikissaan housea ja elektronista pop-musiikkia.

Varaa matka

Ja tässä siis vain pieni kattaus siitä kaikesta iltaviihteestä mitä laivoilla on tänä syksynä aikuisille matkustajille tarjolla.

Comments are closed.