Posts by admin

Viking Linen perinteisessä joulupöydässä on tilaa myös maukkaille kasvisherkuille

Punaisten laivojen joulupöytään katetaan tänä vuonna perinteisten herkkujen lisäksi runsaasti kasvisvaihtoehtoja. Joulupöydän on suunnitellut ja toteuttanut Ruotsin kokkimaajoukkue yhdessä Viking...

Matkanjärjestäjät ja varustamot järjestävät myös tavallisesta poikkeavia risteilyjä.

Teema- ja erikoisristeilyiltä vaihtelua Itämerellä matkailuun

Halpa keskikalja, seisova pöytä ja B-luokan iskelmälaulaja eivät kaikille riitä syyksi risteilylle lähtemiseen. Laivayhtiöt ja matkanjärjestäjät ovat siksi alkaneet järjestää...

Meyer Turku sai neljännen Suomen Kasvupalkinnon

Kasvu Open jakaa kerran vuodessa Suomen Kasvupalkinnon yritykselle, joka on tehnyt rohkeita päätöksiä viennin, uusien työpaikkojen ja innovaatioiden edistämisessä ja...

Helsinki ja Turku tehostavat Itämeren suojelua

Helsingin ja Turun kaupunginhallitukset päättivät jatkaa yksitoista vuotta sitten aloitettua Itämerihaastetta uudella 5-vuotiskaudella sekä päivitetyllä yhteisellä toimenpideohjelmalla. Työ lähivesien ja...

Rauma Marine Constructions ja Tallink allekirjoittivat aiesopimuksen uudesta matkustaja-autolautasta

AS Tallink Grupp ja suomalainen laivanrakennusyhtiö Rauma Marine Constructions Oy (RMC) ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen ympäristöystävällisen matkustaja-autolautan rakentamisesta Tallinnan ja Helsingin...

Rakennamme menestystä cleantech-teknologialla, joka auttaa pelastamaan maailman meret

Merien tila puhuttaa. Samanaikaisesti risteilyt buumaavat ja uusia risteilyaluksia rakennetaan jo siinä määrin, että suuret eurooppalaiset telakat ovat myyneet kapasiteettinsa...

RMC:n ja Meyerin yhteistyö laajentuu – jättiristeilijän lohkoja rakennetaan Raumalla kevääseen asti

Laivanrakennusyhtiö Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC) ja Meyer Turun yhteistyö laajenee uuden lohkotilauksen myötä. Nyt solmitut tilaukset nostavat Raumalla tehtävien...

Gasum ostaa loput Skangasista ja vakiinnuttaa asemansa Pohjoismaiden johtavana LNG:n tarjoajana

Energiayhtiö Gasum kasvattaa omistusosuutensa Skangasista 100 prosenttiin. Hankinta on osa Gasumin strategiaa, jonka ytimessä on kehittää pohjoismaista kaasumarkkinaa ja LNG-infrastruktuuria....

Purjehdi auringon, tähtitaivaan tai täysikuun alla – Star Clippersin uusi esite on ilmestynyt

Star Clippers-varustamon uusi esite tuo eteesi purjealusristeilyjen kiehtovan maailman. Tutustu Star Clippersin moniin kohteisiin ja inspiroidu! Vapauden tuntua Saavu aamulla...

Naantalin Sataman toimintapolitiikka päivitetty – Satamien työturvallisuuspäivää vietettiin myös Naantalissa

TOIMINTAPOLITIIKKA Naantalin Satama Oy:n tarkoituksena on ylläpitää ja jatkuvasti kehittää sataman infrastruktuuria, liiketoimintaprosesseja sekä alueellisen satamasidonnaisen teollisuuden ja kaupan liikenteen...